Raisa Foster Tärkeintä on tunnustus.

Tieteen luoma illuusio objektiivisesta totuudesta on johtanut ekokriisiin

  • Raisa Foster vetämässä monitieteistä työpajaa Arts fo Parks -hankkeessa Ohiossa kesällä 2017.
    Raisa Foster vetämässä monitieteistä työpajaa Arts fo Parks -hankkeessa Ohiossa kesällä 2017.

Luonnontiede on synnyttänyt harhan, että maailmaa voisi tarkastella ja hallita kuin laboratorio-olosuhteita.

Ennen elettiin Raamatun oppien mukaisesti; nyt maailmankuvaa ohjaa Luonnontiede. Molemmissa on kysymys uskomusjärjestelmästä, joka on irrallaan todellisuudesta. Yhä mikroskooppisemmaksi kehittyvä tiede abstrahoi todellisuutta ja kohottaa tieteilijän Jumalan asemaan, jolla olisi kyky tietää totuus kohteesta, jonka hän on asettanut tarkastelun kohteeksi.

Luonnontieteen opit ovat tuoneet paljon hyvää ihmiskunnalle, esimerkiksi lääketieteen kehittymisen ansioista sairauksia voidaan parantaa entistä tehokkaammin ja teknologiset innovaatiot mahdollistavat liikkumisen ja viestimisen yhä helpommin globaalissa mittakaavassa. Toisaalta näiden oppien ylikorostuminen, muiden näkökulmien kustannuksella, on johtanut myös massiivisiin ongelmiin.

Objektiiviseen totuuteen perustuva luonnontiede sekä pohjautuu että aiheuttaa perustavaa laatua olevan ongelman: ihmisen ja luonnon erottamisen jyrkästi toisistaan.

Kun ihminen irrottaa itsensä muusta luonnosta, se samalla mahdollistaa tarkkailemisen, hallitsemisen ja tuhoamisen polun. Se ei ymmärrä omien tulkintojensa ja tekojensa seurauksia. Yhä pienempiin yksityiskohtiin keskittyvä tiede kadottaa yhteyksien ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamisen kyvyn.

Ekokriisiä ei kuitenkaan ratkaista lakkauttamalla aivotutkimukseen keskittyviä lääketieteen yksiköitä ja tekoälyn tutkimuskeskuksia, vaan ymmärtämällä se, että nämä tieteenalat edustavat vain yhdenlaisia näkökulmia todellisuuteen. Niillä ei ole hallussaan avaimia oikeaoppiseen tietoon, vaan luonnontieteellinen näkökulma on vain yksi monista maailman tarkastelutavoista siinä kuin feministinen yhteiskuntateoria, kuvataide, teologia tai tanssitaidekin.

Luonnontieteet, taiteet, humanistiset ja yhteiskuntatieteet ovat kaikki rinnakkaisia tapoja ymmärtää ihmistä ja muuta elää. Yhden näkökulman nostaminen toisten yläpuolelle kaventaa ymmärrystämme maailmasta ja ihmisestä. Luonnontieteistyvä tiedekäsitys ei siis suinkaan johda tieteen kehittymiseen vaan pikemminkin näivettymiseen. Laaja-alaisuuden kehittäminen ja yhteyksien, esimerkiksi ihmisen ja muun luonnon hyvinvoinnin, ymmärtäminen on ainoa keino selvitä ihmislajina hengissä.

Laaja-alaisen ihmis- ja maailmankuvan sekä tieto- ja totuuskäsitysten ymmärtämisen asiantuntijoita ovat filosofit. Pirstaloituneen tiedekentän näkökulmien kokoajiksi tarvitaankin yhä enemmän filosofeja. Myös lapsille ja nuorille on tuotava tasapuolisesti esiin erilaisia totuus- ja tietokäsityksiä ja sitä, mistä nämä käsitykset syntyvät.

Tieteiden välisistä kiistoista ja joko–tai-ajattelusta on vihdoin siirryttävää monitieteiseen yhteistyöhön ja sekä–että-ajatteluun: ainostaan siten on mahdollista ratkaista yhä pahenevat sosiaaliset ja ekologiset kriisit niin paikallisella kuin globaalillakin tasolla.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat